maanantai 4. syyskuuta 2017

Kaksi viikkoa 30.8.

Kaikessa kiireessä en ole ehtinyt kertoilla pentujen kuulumisia. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan 😊

Kahden viikon iässä pentujen silmät alkoivat hiljalleen aukeamaan. Aluksi silmät aukeaa silmän sisänurkista ja muutaman päivän sisällä on koko silmä auennut. Silmät ovat sameat mutta kirkastuvat ja pentukin alkaa niillä näkemään.
Silmät aukeni ensimmäisenä neiti G:ltä. Mielestäni aika hitaasti homma eteni ja meni monta päivää, että kaikilla näkyi jotakin edistystä. Nyt (2 viikon 5 päivän ikäisenä) on kaikilla silmät auennut. Korvat ovat vielä ummessa.

Ensimmäisellä viikolla alkoi tulemaan pigmenttiä pentujen kirsuihin sekä tassun pohjiin. Hiljalleen väriä tulee enemmän, mutta vielä ei ole läheskään valmista. Kirsut ovat hauskasti täplikkäät 😍 

Ensimmäinen kynsien leikkuu oli 27.8. Yritin valita hetken, jolloin olisi vatsat maitoa täynnä ja pennut unisia. Mutta vaikka niin tein, pennut rimpuili ja heilui. Miten voi jo noin pienenä inhota kynsienleikkuuta 😝 Kynnet leikattiin ihmisten leikkureilla. 

Pikkuneiti saa pullosta maitoa mutta huolehdimme, että saa myös emon maitoa. Neiti on hyvin vilkas ja aktiivinen pikkuinen rääpäle 😀 

Xsara on keskittyneempi pentuihin eikä enää niin ryskää pentulaatikolla. Olen saanut nukkua yöni paremmin mutta edelleen pentulaatikon vieressä. Olen välillä herännyt yöllä pennun itkuun ja joutunut kaivelemaan pentua Xsaran alta emon imettäessä muita pentuja. Uskon että on vaikeaa mennä kyljelleen pentulaatikkoon niin ettei yksikään pennuista olisi alla. Kun emo menee hoitamaan pentuja, nukkuva pentukasa muuttuu hetkessä muurahaispesäksi. Yritä siinä sitten löytää sopivaa paikkaa imettämiseen. Mutta pahin loukkaantumisvaara on nyt ohi. Toivottavasti.


Pennut kasavat kovaa vauhtia. Painot 2 viikon iässä:

Merle neiti A 875 g
Musta neiti B 801 g
Pikkuneiti C 608 g
Punaneiti D 799 g
Isoherra F 928 g
Musta neiti G 744 g
Musta neiti H 945 g
Redmerle herra 745 g
Punainen poika J 837 g
Redmerle neiti K 784 g
Bluemerle herra 777 g


Lopuksi tärähtäneitä kuvia liikkuvista kohteista sekalaisessa järjestyksessä 😀










































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti